Olen 40-vuotias näyttelijä, yrittäjä, kulttuurityömies ja perheenisä. Olen ehdolla eduskuntaan, koska haluan varmistaa että Suomi on maailman paras maa myös tulevaisuudessa.
Saavutettava, kaikkien kukoistuksen mahdollistava ja kohtuuhintainen Suomi on edellytys meidän jokaisen hyvälle arjelle ja tulevaisuudelle.
”Rakennetaan yhdessä suomi, jossa jokainen voi kukoistaa.”
IN ENGLISH
I am Riku Nieminen, a 40-year-old actor, entrepreneur, cultural worker, and father. I am running for the parliament because I want to ensure that Finland remains the best country in the world — now and in the future.
An accessible, inclusive, and fair Finland, is a foundation for a good everyday life and future for each and every one of us.
Suomen tulevaisuus
Yhteiskunnan tulevaisuus on perheissä. Hyvinvointivaltion jatkuminen ratkaistaan niillä eväillä, jotka annamme lapsiperheiden hyvinvointiin. Lapsen pitää saada harrastaa, tuntea itsensä osalliseksi, syödä kotona ja koulussa hyvin sekä opiskella rauhassa. Koulujen pitää voida panostaa lapsiin, sillä vain siten varmistamme, että olemme hyvissä käsissä, kun vuoro siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Olen suurperheen isä ja haluan antaa kaikille Suomen lapsille reilun mahdollisuuden tavoitella ja toteuttaa unelmiaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan Orpon hallituksen leikkausten seurauksena köyhyysrajan alle putoavien lasten määrä on kasvanut 31 000 lapsella.
Tällä hetkellä perheissä joudutaan tinkimään perusasioista ja tekemään päätöksiä välttämättömyyksien, kuten lääkkeiden tai elintarvikkeiden välillä. Varhainen köyhyys jättää lapsen elämään monia negatiivisia oheisvaikutuksia sekä rajaa mahdollisuutta harrastaa ja osallistua yhteiskuntaan. Pahimmassa tapauksessa niiden seuraus on loppuelämän mittainen ja loppulasku yhteiskunnalle sen mukainen.
Räjähtäen kasvanut työttömyys ja horisontissa häämöttävät megatrendit, kuten tekoälyn vaikutus työelämään, vievät elämältä jatkuvuuden tunteen. Vallitseva epävarmuus siirtää perheen perustamista tai lopettaa kokonaan siitä haaveilemisen, kun vanhemmaksi haluavat epäröivät, voivatko tarjota lapselle olosuhteet, joita eivät varjosta vanhempien väsymys, kielteiset tunteet ja ristiriidat. Tai saako lapsi yhteiskunnalta tasavertaiset lähtökohdat. Samaan aikaan Suomessa vallitsevaa kestävyysvajetta ratkotaan pahentamalla sitä: ennätysvelalla, sekä antamalla veronalennuksia kaikkein suurituloisimmille.
Kriisin ohella poliittinen keskustelukulttuuri on muuttunut äärimmäisen rumaksi. Ihmisten todelliseen hätään suhtaudutaan ylimielisesti ja ilkikurisesti. Leikkausten kohteeksi joutuneita ihmisiä ja heikommassa asemassa olevien auttamiseen keskittyviä kansalaisjärjestöjä nimitellään ja vähätellään. Keskustelu hakeutuu vihamielisyyttä kiihottavaan vastakkainasetteluun, jonka tavoitteet ovat täysin irrallaan siitä mandaatista, jonka äänestäjät ovat antaneet edustajilleen. Ihmisryhmistä loukkaavasti puhuminen tai politiikan toisella laidalla olevan jauhottaminen ei anna mitään yhteiskunnalle, saati rakenna sitä. Tavallisen arjen ongelmien ratkomisen ja tulevaisuuteen tähtäävien visioiden sijaan kansalaiset on vedetty katsomaan alentavaa retorista mutapainia, jolloin koko demokraattinen päätöksenteko asettuu naurettavaan valoon. Ei ihme, että nukkuvien puolue houkuttelee suomalaisia.
Tahdon ajatella, että vallitseva tilanne on vain väliaikainen painajainen. Meillä on mahdollisuus selvitä tästä. Olemme todistaneet tunnevetoisen ja yhteiskunnallisesta todellisuudesta irtaantuneen narratiivipolitiikan epäonnistumisen. On aika palata politiikkaan, joka asettaa tutkitun tiedon, faktojen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin etualalle. Sen sijaan, että näkisimme ihmiset menoerinä, meidän tulee tunkistaa meissä oleva potentiaali ja kaikki ne mahdollisuudet, jotka terve ja hyvinvoiva yhteiskunta mahdollistaa. Sitä pientä ihmettä, jona suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa maailmalla pidetään, ei rakennettu mitätöinnin ja laskennallisten työllisyysvaikutusten varaan.
Sain itse kasvaa siinä Suomessa. Hyvinvointivaltio on tarjonnut minulle mahdollisuuden harrastaa, kouluttautua ja muuttaa unelmani todellisuudeksi riippumatta siitä, minkälaiset olosuhteet vallitsivat lapsuuden kodissani. Olen valtavan kiitollinen sille, pientä ihmistä tukevalle yhteiskunnalle, ja sen perintöä haluan osaltani politiikassa jatkaa.
Edessämme on valtava haaste. Hyvinvointi ei palaudu yksittäisiä ihmisryhmiä syyllistämällä tai vaatimalla ihmisiä tekemään töitä, joita ei ole tarjolla. Toivon politiikan sanoittaminen tai siihen uskominen voi tuntua vaikealta, kun nykyiset rajat esitetään väistämättöminä. On kuitenkin tärkeä muistaa, että kyse on aina poliittisista päätöksistä – tietoisista valinnoista, jotka eivät tule jostain ulkopuoleltamme. Kunnianhimoinen ja pitkälle katsova ihmisarvoinen sosiaalipolitiikka on mahdollista. Se on ollut vuosikymmeniä Suomen tavaramerkki. Siksi olen mukana politiikassa: uskon, että kaiken voi tehdä myös hyvin.
The Future of finland
The future of society lies in families. The survival of the welfare state will be decided by the resources and support we invest in the well-being of families with children. A child must have the opportunity to pursue hobbies, feel included, eat well both at home and at school, and study in peace. Schools must be able to invest in children, because that is the only way to ensure we are in good hands when the turn passes to the next generation. As a father of a large family, I want to give every child in Finland a fair chance to pursue and achieve their dreams.
According to estimates by the Ministry of Social Affairs and Health, the number of children falling below the poverty line has increased by 31,000 as a result of cuts made by the Orpo government. Right now, families are forced to compromise on the basics and choose between essentials, such as medicine or groceries. Early childhood poverty leaves many negative secondary impacts on a child's life and limits opportunities to participate in recreational activities and society. In the worst cases, the consequences last a lifetime—and society pays the price accordingly.
Skyrocketing unemployment and megatrends looming on the horizon, such as the impact of artificial intelligence on working life, are eroding the sense of continuity in life. Prevailing uncertainty postpones starting a family or ends those dreams entirely, as aspiring parents doubt whether they can provide an upbringing unclouded by parental exhaustion, negative emotions, and conflict—or whether society will give their child an equal starting point. Meanwhile, Finland’s sustainability gap is being tackled by worsening it: with record debt and tax cuts for the highest earners.
Alongside the crisis, the political culture of debate has turned extremely ugly. Genuine human distress is met with arrogance and malice. People affected by cuts and NGOs dedicated to helping the vulnerable are belittled and called names. The discourse gravitates toward hostile confrontation whose objectives are completely detached from the mandate voters granted their representatives. Speaking insultingly about groups of people or dunking on those across the political aisle adds nothing to society, let alone builds it. Instead of resolving everyday problems and setting forward-looking visions, citizens are forced to watch degrading rhetorical mud-wrestling, making the entire democratic decision-making process look ridiculous. It is no wonder that the party of non-voters is so appealing to Finns.
I want to believe that the current situation is only a temporary nightmare. We have the chance to get through this. We have witnessed the failure of an emotion-driven narrative politics detached from societal reality. It is time to return to a politics that puts researched knowledge, facts, and societal well-being first. Instead of seeing people as line-item expenses, we must recognize the potential within us and all the opportunities that a healthy, thriving society enables. The small miracle that the Finnish welfare society is considered to be across the world was not built on invalidation and calculated employment effects.
I had the privilege of growing up in that Finland. The welfare state gave me the opportunity to pursue hobbies, gain an education, and turn my dreams into reality, regardless of the circumstances in my childhood home. I am deeply grateful to that society that stood up for the everyday person, and that is the legacy I want to carry forward in politics.
A massive challenge lies before us. Well-being cannot be restored by blaming individual groups of people or by demanding that people work jobs that do not exist. Articulating a politics of hope—or believing in it—can feel difficult when current limitations are portrayed as inevitable. Yet it is vital to remember that these are always political decisions: deliberate choices that do not come from somewhere outside ourselves. An ambitious, forward-looking social policy that respects human dignity is possible. For decades, it has been Finland's trademark. That is why I am in politics: I believe things can also be done well.